Ostin hääkengät. Tori.fi:stä löytyi sopivat ihan perus-satiiniset, valkoiset, inhimillisen koron omaavat korkkarit. Aika kalliin hinnan maksoin käytetyistä (50€), mutta kengät joita olin zoomaillut uutena ja jotka kaikki olivat myös ihan perus-satiinikorkkareita maksoivat yli 100€. Että siihen nähden ihan ok hinta. Enkä jaksanut enää jahkata, hitto ne on yhdet vaivaiset kengät eikä kukaan (minä kenties mukaan lukien) muista tai edes huomaa mitä mulla on jalassa.

Mahalla edelleen sinnittelevä pelastusrengas kuriin. Kengät perus.

Sitten ostin häämekon alle tavaraa. Rintsikat ja "muotoilevan" alusasun eli makkarankuoren. Nyt kelpaa sitten sujahtaa sifonkiseen häämekkoon, joka ei anna mitään, siis yhtään mitään, anteeksi. Ihan nappivalinta muuten tällaiselle ei niin tiukassa kondiksessa olevalle morsmaikulle. Mutta kun se oli niin nätti...

Alusasut haettiin Stockalta kaason kanssa päivää ennen mittojen ottamista pukua varten. Suunnattiin sinne, koska ajateltiin että siellä nyt ainakin on asiantuntevaa ja palvelualtista henkilökuntaa. Oltiin muuten väärässä. Sain hakea myyjän jonkun mallinuken takaa, eikä tämä sitten oikein tiennyt mitä heillä on valikoimassa, missä päin osastoa tai missä koossa. Eikä muuten edes mitannut mun kokoa, että olisi osannut ehdottaa oikean kokoisia liivimalleja. Ehkä olen väärässä, mutta jos rintaliivejä ostaa, niin kannattaisiko koko tsekata mittaamalla? Nyt luotettiin meikäläisen sanaan ja ilmeisesti silmämääräiseen kokoarvioon. Ehkä myyjä olikin niin pro, ettei hänen tarvinnut mitata? Tosin se, että myyjä kääntyi useaan otteeseen niin valikoima- kuin kokosaatavuusasioissa (onkohan toi edes sana?) kollegansa puoleen herätti hieman epäluottamusta.

No, ehkä siellä oli kiirusta. Ehkä mun kohdalle sattunut myyjä oli just aloittanut uudessa duunissa, tuuraamassa toiselta osastolta, henkilöstövuokrausfirman kautta tai sitten vaan ihan pihalla. Mene ja tiedä, hyvä maku ei tästä kuitenkaan suuhun jäänyt. Toisaalta, mitäpäs tässä marisemaan, sain kuitenkin sopivat setit hääpuvun alle. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.

Hei vaan taas hei! Mulla on nyt näemmä paljon asiaa.

Sain vihdoin varattua itselleni ja kaasolleni ajat tukan- ja naamanlaittoon. Huh, oli sekin yllättävän vaikeaa. Jotenkin kuvittelin että kyllä näistä lähiökampaamoista aikoja löytyy, mutta eipäs vaan oikein meinannut löytyä. Olkaa siis te muut hyvissä ajoin liikenteessä. Mun ongelma tosin oli osin myös se, että mulla ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan, luottokampaajaa tai -kosmetologia, jonka olisi voinut varata ajat sitten. Joo, olen aika outo. Tai ainakin kaikki mun kaverit käy aina tietyllä kampaajalla, koska "Terttu* tuntee mun hiustyypin ja tietää mistä mä tykkään ja se on aina osannut niin hyvin laittaa mun tukan". Olen siis kade. Mutta oma vika. Arvoin siis eniten sen asian kanssa, että mikähän olisi hyvä paikka. Ja sitten meinasi jäädä kampaus- ja meikkausajat saamatta. Yllättävää. Pienen ees taas venkslaamisen ja aikojen siirtelyn jälkeen sain kuitenkin ajat varattua.

Yhtään en näistä paikoista tiedä ja siksi onkin kiva käydä tekemässä koemeikki ja
-kampaus. Mutta ainakin kosmetologin salonki on mainion niminen: Puuderi-Puoti! Mahtava. Kampaukset väsää naapurin Kivenlahden Hiuspiste. Varausasioinnin ja säätämiseni perusteella sekä nettisivujen ulkonäön arvioinnin perusteella (kyllähän nyt sivuston ulkonäkö kertoo paikan tasosta ilman muuta) vaikuttavat ihan päteviltä ja palvelualttiilta mestoilta. Paikoista lisää vaikka noiden koevedosten jälkeen. Saa muuten kertoa mielipiteitä näistä, jos joillakin sellaisia on.

Kukka-asioissakin olen edistynyt sen verran, että sain sovittua oikein tapaamisajan floristin kanssa kimpun suunnittelua varten. Olin jotenkin kuvitellut, että marssin kukkakauppaan ja osoittelen mieleisiäni kukkia ja niistä kukkakaupan täti sitten kokoaisi kauniin puskan. Tässä paikassa ollaan ilmeisesti aika perusteellisia, ja hyvä kaiketi niin. Pitäisi varmaan muistaa tilata myös pöytiin tulevat kukat sitten samalla, ja kenties myös viehe sulhaselle ja poikasellemme. Tosin ipana repisi sen heti riekaleiksi, että unohdetaan se sittenkin saman tien. Kukkakaupan nimeä en juuri nyt muista, sillä poikkesin paikkaan hieman ex tempore ihan muilla asioilla ollessani. Enköhän mä kuitenkin tätäkin paikkaa sitten ilmaiseksi mainosta jahka asiakassuhteemme tästä hieman kehittyy.



* kuvitteellinen henkilö

Hei pitkästä aikaa! Tässä on taas aikaa vierähtänyt ja välissä on tapahtunut yhtä ja toista. Mm. polttarit ja häät, mutta niille voisin pyhittää ihan omat postaukset jahka saan haltuuni kuvamateriaalia. Tässä on palattu arkeen ilman pehmeitä laskuja ja syksyn kuviot alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan, niistä tarkemmin toiste. Vielä en ole alkanut tilailemaan uusia papereita, meinasin että maistraatilla menee kuitenkin jonkin aikaa ennenkuin tiedot uudesta sukunimestäni päivittyvät. Tai jotain, kai sielläkin jotain käsittelyaikoja on.

Ennen hääpäivää kävin siis koemeikissä ja -kampauksessa, joista toinen oli hitti ja toinen huti. Huti oli meikki. En tiedä missä mentiin vikaan, enkö osannut kertoa mitä halusin vai mitä ihmettä, mutta koemeikin tulos oli kaikkea muuta kuin toivotun näköinen. En haluaisi haukkua, mutta työn jälki oli jokseenkin suttuista. Onneksi armas kaasoni oli menossa mukana ja täysin samaa mieltä kanssani, kun lähdettyämme meikistä ja kotiinpäästyämme totesin että taidanpa peruuttaa hääpäivän meikkausajan. Hän myös varasi mulle uuden ajan Ison Omenan Salon West Hair Day Spasta koemeikkiin ja varsinaiseen meikkaukseen. Tämä kaikki siis neljä päivää ennen häitä. Kaasoni = hengenpelastajani! Siellä onnekseni osattiin tulkita toiveeni oikein (tai osasin artikuloida ne paremmin) ja lopputulos oli loistava. Kaasolleni ei valitettavasti löytynyt noin lyhyellä varoitusajalla enää meikkausaikaa, vaikka olisi sen todella ansainnut. No, muistin häntä sitten muulla tavoin.

Sitten tukka-asia. Kivenlahden Hiuspiste osoittautui ihan loistavaksi paikaksi, ja voisinpa keskittää sinne meidän perheen hiusbisnekset mikäli emme olisi muuttamassa Paimioon tässä syksyn aikana. Tai kyllähän sitä nyt hyvän kampaajan perässä kannattaa reissata pari tuntia suuntaansa? Enivei, koekampauksessa lähinnä käherreltiin, koska mulla on tukkaa keskimääräistä enemmän ja aikaa oli varattu puolet siitä mitä hääpäivänä tukan laittamiseen sitten meni. Tunnissa nyt ei vaan saa kahden tunnin hommaa tehdyksi. Katsottiin koekampauksen jälkeen, että hyvä alku, mutta vähän enemmän näin ja vähän vähemmän noin. Kyllä te tiedätte. Kampaukseni oli mallia puoliksi kiinni ja auki olevat kiharat hulmuilivat sitten tuossa toisella olkapäällä. Yritän katsoa jonkun kuvan tästäkin. Ja kyllä siitä tuli sitten nätti! Myös kaason tukka laitettiin makeaksi kiharapilveksi, hänellä on lyhyt vaalea tukka. Hassu yhteensattuma muuten: Markus kun toi unohtamani tukkaan tulevat kukkakoristeet hääpäivänä kampaajalle, tunnisti kaason tukkaa laittanut kampaaja hänet vanhaksi koulukaverikseen. Kivenlahden Hiuspiste osoittautui myös erään hyvän ystäväni vakkarikampaamoksi kun tukka-asioista häiden alla juteltiin. Pieni on maailma, vai mitä?

Sitten kukka-asia. Tilasin siis morsiuskimpun, heittokimpun (koska en vaan raaskinut "uhrata" omaa kimppua), pari yksittäistä kukkaa mun hiuksiin, vieheet sulhaselle, bestmanille ja mun isälle, rannekoristeen kaasolle, istumapöytiin kukkia sekä buffapöytään kimpun. Mun kimpussa oli valkoisia ruusuja, valkoisia pieniä calloja sekä violetteja eustomia (eustomoita?). Siinä muuten kukka, josta en siis koskaan aiemmin ole kuullut, eustoma. Vieheissä violettia eustomaa, pöytiin valkoista ja violettia eustomaa ja buffaan sekä heitettäväksi tilattuihin kimppuihin samaa settiä kuin morsiuskimppuun. Niin ja tukkakukat oli myös violettia eustomaa. Pöytiin tulleita eustomia tilasin "ihan vaan pari liikaa", ja niitähän riitti sitten myös vessoihin, lahja- ja vieraskirjapöytiin sekä kirkkoon, jonne emme alunperin olleet suunnitelleet kukkia laisinkaan. Aluksi olin ihan paineissa siellä kukkakaupalla, kun en niin kukista tiedä, eikä mulla ollut selkeää visiota, eikä mulla oikein ole lempparikukkia. Mutta kun lähdettiin värien kautta juttelemaan niin johan rupesi lyyti kirjoittamaan. Aivan loistavaa palvelua, oli todella miellyttävää asioida Soukan Sydämessä! Ja todella kauniit kimput ja vieheet saatiin. Lisäksi vieheet, ranneke ja tukkakukat oli pakattu todella kauniisti ja nimikoitu, että mikä on mikäkin ja mikä kenellekin. Mainiota! Harmi, että näistä kauniista paketeista ei taidettu tajuta ottaa hääpäivähässäköissä kuvia. Mutta siis, peukku ja lämmin kiitos Soukan Sydän-kukkakaupalle.

Tässäpä oli juttua kerrakseen, jatkan taas kunhan tässä kerkiän ja saan kuvia. On nähkääs paljon kerrottavaa niin polttareista (ihan PARAS päivä) kuin häistäkin (yksi elämämme HUIPPUHETKISTÄ).

Ensiksi mun täytyy nyt mitä syvimmin pahoitella hiljaiseloani. Olen ilmeisesti vaipunut talvihorrokseen. Perusteltakoon vaitonaisuuttani myös sillä, että olemme muuttaneet tässä puolitoista kuukautta sitten puolivalmiiseen rintamamiestaloon ja muuttaminenhan on tunnetusti ihan leppoisaa. Entistä leppoisammaksi muuttamisen teki tuo meidän pikkuherra, kun koko ajan piti olla toinen silmä pojassa ja käsi kiinni jossain lahkeennurkassa ettei se juokse tielle tai lampeen tai jotain. Että kiitoksia vain muuttoporukalle, mä en tosiaan tiedä miten me oltais selvitty omillamme. Vielä yksi (teko)syy blogini laiminlyöntiin on tämän talon remontoiminen, meillä ei mm. vieläkään ole kunnollista keittiötä tai kellarin portaita. Että hieman nyt valitettavasti olen priorisoinut tähän talon asioiden hoitamiseen.

Yritän kuitenkin kääräistä tämän hääblogiasian pakettiin toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Todennäköisesti epäonnistun. Nyt kuitenkin asiaan, eli polttaripäiväni raportoimiseen. Heräsin aamulla noin klo 6:30 ipanan kanssa ihan tavallisiin aamurutiineihin (ipana karjuu täyttä kurkkua kunnes ryömin peiton alta kohti pinnasänkyä, hampaiden pesua, aamupalan laittoa jne). En varmaankaan muuten kerennyt kertoa että aavistelin jo hyvän aikaa polttareideni osuvan 17. päivälle elokuuta, tämä kun oli Markuksen ainoa vapaa viikonloppu kuukauden sisällä ennen häitä. Kello kahdeksan aikoihin aloin jo olla varma, että "ei ne tänään tuu kuitenkaan" ja rupesin pukemaan itseäni ja ipanaa uloslähtöä varten. Markus nukkui yhä sikeästi. Kunnes. Se (=Markus) herää puol ysin aikaan. Vapaapäivänä. Kun on sen vuoro nukkua pitkään. Joo, me vuorotellaan aina kun mahdollista ipanan kanssa heräämisessä. Sitten se lampsii hammaspyykille ja pukee heti päälle. Yleensähän herra istuu aamupalapöydässä unikalsareissaan parikin tuntia hesaria selaillen, jos vain mahdollista. Busted.

Siitä vähän ajan kuluttua ovikello jo soikin ja NSA:n huippusalaisen vaimonkoulutusyksikön (VKY) erikoisagentti Pirkko Pöntinen* saapui noutamaan tulevaa vaimoa tiukkaakin tiukempaan koulutuspäivään. Päälleni sain camo-housut ja valkoisen tuunatun t-paidan, jonka selkään oli, epäilemättä huolella suunnitellen ja rakkaudella viimeistellen kirjoitettu tussilla VAIMOKOKELAS. Unohtamatta hei ihan kreisin näköistä huntua, jonka päälaella komeili morsiuspari. Siis Voilà!

Sitten olikin päivä täynnä kaikkea kivaa, mut laitettiin nätiksi ja vähän stailailtiin SOFiNAH:ssa Uudenmaankadulla. Nautittiin kuohujuomaa. Syötiin yltäkylläinen ja ennenkaikkea itse tehty brunssi ystävän kotona. Oli kuohujuomaa. Laitettiin jalalla koreasti (ja hikoiltiin kuin pienet possut) tanssikoulu BailaBailassa lattaritunnilla. Nautittiin vettä. Saunottiin, mulle tehtiin morsiustaikoja. Lisää kuohujuomaa. Laitettiin taas jalalla koreasti, tällä kertaa Virgin Oilissa. Oli jotain juomaa. Sain Haloo Helsingin Ellin nimmarin. Nukuttiin kaason kanssa yö Tornissa. Käytiin ahtamassa napa täyteen herkkuja hotelliaamiaisella, ei ollut enää kuohujuomaa, oli hyvää kahvia ja tuoremehua.

Niin ja suoritin päivän mittaan erinäisiä vaimokokelaan taitoja ja tietämystä mittaavia testejä ja kyselyitä, kuulemma pärjäsin diplomin arvoisesti.

Siis mulle järjestettiin kaikki tämä. Ihan käsittämätöntä. Että minun vuokseni oli nähty vaivaa ja suunniteltu, tehty varauksia, kokkailtu, ostettu asioita. Juu, tiedän että kuuluu vähän niinkuin konseptiin, mutta silti. Oikein sydäntä lämmittää. Mun ystävät on IHANIA, snif.

Vaikka ilma ei koko päivää ollutkaan kuin morsian, oli meidän porukka kuitenkin koko ajan aurinkoisen hyvällä tuulella. Oli kiva muistella keneen ystävistäni olen milloinkin tutustunut ja kerrata yhteisiä kokemuksia ja teinivuosien kommelluksia. Ainakaan minä en missään vaiheessa huomannut minkäänlaista aikataulun kiristymistä, vaikka kuulemma vähän kiirus tulikin tanssitunnille. Ja vaikka polttariporukka koostuikin muutamasta eri ystäväsetistä niin ainakaan päivänsankari ei huomannut mitään häiritseviä klikkejä tai varovaista kyräilyä tms mitä joskus olen ikäväkseni kuullut polttareissa tapahtuneen. Meillä oli oikein lämminhenkinen ja ihana päivä.

Loppuun vielä pari fiilistelykuvaa. Ja koska mulla ei itsellä ollut juuri mitään mukana, ei edes ehjää puhelinta niin räpsäisin innovatiivisesti polttarikansiosta parit fotot ihan vain tätä postausta varten. Olkaa siis hyvät.

Tyylinäytteet à la SOFiNAH. Mallissa parantamisen varaa.

Lasi ei päässyt tyhjenemään, sekös hymyilyttää.

Diplomivaimo.

Ja häistä saatte kuulla mitä pikimmin, kunhan saadaan kuvamatskua. Hyvää Lucian-päivää murmeliinit!

Tässä se vihdoin tulee, nimittäin tiivistetty kertomus hääpäivästämme. Aikaa on vierähtänyt ihan mukavasti, joten katsotaan kuinka hyvin kykenen eläytymään elämäni yhteen jännimpään ja onnellisimpaan päivään uudelleen. Nyt kun kuvatkin on saatu kuvaajalta niin eiköhän se ihan hyvin onnistu. Okei, me saatiin ne kuvat jo tammikuussa, mutta tämä rouva on potenut elämänsä väsymystä alkuvuoden eikä ole saanut aikaiseksi mitään. On muuten ollut aivan järkyttävän ankea talvi! Ainakin täällä Paimiossa. Märkää, harmaata ja pimeää. Oi kesä tule jo.

Sitten asiaan. Työnjako hääpäivän aamuna meni aika perinteisesti. Morsiamen ja kaason aika meni laittautuessa ja sulhasen bestmaneineen auton koristelussa, kylttien pystytyksessä ja muissa viime hetken tehtävissä. Poika kiikutettiin mummille jossakin vaiheessa päivää, en oikein enää muista missä. Aamu meni suhteellisen rauhallisesti ilman suurempia jännityksiä, mutta kyllä sitä herättiin aika kärppänä kun kello soi.

Tukasta tuli upea, naamasta tuli upea. Kampauksesta kiitos Kivenlahden Hiuspisteelle ja meikistä Ison Omenan Salon West Hairille. Pukukin saatiin päälle ilman pahempia ongelmia, vai mitä kaaso? Myös kaason tukasta tuli ihana ja meikkikin oli oikein kaunis. Kaason mekko oli ihana ja niin nappivalinta kyseiselle tyypille kuin olla ja saattaa. Koruasia oli tällä morsmaikulla jäänyt hääpäivän aamulle ratkaistavaksi ja niinhän siinä kävi että en löytänyt toista helmikorvakorua. On hukassa vielä tänä päivänäkin. Mutta ei se mitään, sitten mentiin ilman korviksia helmien koristaessa kaulakorun muodossa. Kaikille tuleville morsiamille vinkkinä ainakin itseäni suuresti auttanut mantra: "Tätä päivää ei pilaa mikään. Älä stressaa. Tästä päivästä tulee täydellinen, tavalla tai toisella. Tänään olen onnellinen. Jännittäminen kuuluu asiaan." Toimi minulla. Tosin eipä nämä meidän vastoinkäymiset suuria olleetkaan.

Autonkuljettaja "James" vaimoineen saapui  hyvissä ajoin paikalle ja pääsimme lähtemään pienen valokuvaussession kautta kirkolle ilman suurempaa kiirettä. Kirkon pihalla oli jo muutama hyvissä ajoin saapunut vieras ja kurvasimme suoraan sakastin ovelle ja siitä sisälle. Ei muuta kuin odottelemaan. Jo muuten alkoi vatsanpohjassa tuntua. Morsiamen isä piti lopulta käydä hakemassa muun hääväen joukosta, oli ilmeisesti jäänyt suustaan kiinni. Ainahan sitä saa tosin odotella, että sen osalta ei mitään uutta auringon alla. Jännitys oli kyllä huipussaan siinä vaiheessa kun seisoin isäni kanssa kirkon ovien takana ja kirkonkellot alkoi soimaan ja odoteltiin ovien aukaisua. Sitten vain kanttorille merkki että paas soittaen, ovet auki, syvään hengitys, hymy naamalle (tuli kyllä automaattisesti) ja mars matkaan.

Kirkossa kaikki meni hyvin, "tahdon" tuli molemmilta suurempia pohtimatta, kumpikaan ei pyörtynyt, poika pyöri milloin missäkin osassa kirkkoa, jotkut taisivat hieman liikuttuakin ja Markuksen serkku lauloi pakahduttavan kauniisti What a woderful worldin. Sitten ulosmarssi, riisit ja autoon. Kaupan kautta hermosiiderit mukaan ja takaisin kirkon pihalle ottamaan pari kuvaa. Siinä menikin kauemmin kuin ajateltiin, toivottavasti vieraat eivät ehtineet tuskastua juhlapaikalla odotellessa. Pahoittelut kaikille viivästyksestä! Kuulemma ei ollut mitään ongelmaa ja vieraista oli mukava vaihtaa kuulumisia ennen juhlallisuuksien jatkumista. Tai niinhän ne ainakin sanoo.

Seuraavana vuorossa oli isäni nostama onnittelu- ja tervetulomalja ulkona, siirtyminen sisätiloihin ja kaason pikkuinfon saattelemana syömään. Menussa mm. linssipihvejä, ankkaa, kylmä- ja lämminsavulohta, salaatteja, perunaa tietysti. Ruuan jälkeen vapaata seurustelua. Tässä vaiheessa oli tapahtunut ilmeisesti jokin väärinymmärrys pitopalvelun kanssa aikataulujen suhteen, olivat nimittäin lähdössä pois kun meidän mielestämme kahvituksen aika alkoi vasta olla käsillä. No ei se mitään, ei tämä niin kutsuttu ongelma ilmeisesti vieraille näkynyt, kuulemma. Juhlaväki kakunleikkuun kautta kahville. Kaapin paikan määrään muuten minä. Suurikin yllätys? Kakku oli todella maittavaa, vaikka olikin "ihan tavallinen" hedelmäkermakakku.

Emme tosiaan halunneet tuutata päivää täyteen ohjelmaa, ja kahvin jälkeen mentiinkin suoraan puheisiin. Puheet olivat ihania, persoonallisia ja ajatuksella laadittuja. Koin ilmeisesti jonkun ruumiista irtautumisen niiden aikana ja pysyin täysin tyynenä, normaalitilassahan olisin vetistellyt hyvin vuolaasti. Saimme oikein hyviä neuvoja tulevaan avioelämään ja oli ihana kuulla "meidän jutusta" muiden näkökulmasta. Kaunis kiitos ja halaus puhujille.

Sitten ei muuta kuin vapaata seurustelua, häävalssit, jytämusat soimaan, kannat kattoon ja vapaata seurustelua. Valssia olisi ehkä kannattanut treenata enemmän ja sisäistää kappalevalinta. Nyt kesken rauhallisen valssahtelun valssin tempo nousi hetkeksi "hieman" ja meillä meni pasmat aivan totaalisen sekaisin. Mutta eipä sekään meidän spirittiä lannistanut, huumorilla sekin hoidettiin ja saipahan hääväki hyvät naurut.

Ilta ja koko päivä kaiken kaikkiaan meni todella nopeasti ja ainakin me nautimme täysin rinnoin. Toivottavasti myös muu hääväki. Ainoa harmituksen aihe oli tosiaan tuo ajan lentäminen, olisi ollut niiiiin mukava jatkaa iltaa vielä pitkälle ja vaihtaa kuulumisia sukulaisten ja ystävien kanssa. Kuten perinteisiin kuuluu, heitimme illan päätteeksi kimpun ja sukkanauhan. Sukkanauha aiheutti oikein ryntäyksen naimattomien miesten joukossa, hehe. Sitten autoon ja kohti Kartanokylpylä Kaisankotia, joka on profiloitunut tällaiseen wellness-tyky-kuntoutushommaan. Ihan ookoo paikka ja miljöö kaunis kuin mikä, me tosin käytiin siellä lähinnä nukkumassa ja syömässä huoneeseen kannetun aamiaisen. Aamulla totesin Markukselle, että olipa ihan todella kiva ja ihana hääpäivä, mutta on myös todella kivaa ja ihanaa että se on ohi. Ei makiaa mahan täydeltä, you know.

Tässäpä vielä pari kuvaa meidän päivästä, olkaa hyvät.

Isää muuten jännitti enemmän!

Pusu.

Hei me ollaan naimisissa!

Saatiin perinteinen riisisade.

Hetki ennen polkaisua.

Oli pakko ostaa tollaset ilmapallot kun meni niin meidän väreihin. Olihan ne vähän hassut.

Söpöilyhetki.

Meni se valssi joten kuten.

Vielä kimpunheitto ennen lähtöä.

Ja sukkanauha matkaan myös.

Loppuun vielä tuhannet kiitokset aivan ensiksi häävieraille, teitte päivästämme taianomaisen! Kiitokset myös kaikille järjestelyihin osallistuneille, en todella tiedä miten ilman teitä olisi käynyt. Kiitokset kaasolle ja bestmanille, piditte meidät järjissämme, saimme teiltä korvaamatonta käytännön apua ja hoiditte hääpäivän niin sanotusti himaan, olitte korvaamaton apu. Kiitos Kristiina-serkku ammattimaisesta ja kauniista lauluesityksestä kirkossa. Kiitos valokuvaaja Otto Väätäiselle upeista kuvista ja kiitos Jameksen roolin hallitusta vetämisestä samaan aikaan. Kiitos T:mi Hippapuvun Helena Heikkilälle ihanasta pitsibolerostani. Kiitos vielä vihkipapille liikuttavasta seremoniasta sekä kirkon työntekijöille ohjelman mutkattomasta kulusta. Kiitos juhlapaikkaa vuokraavalle taholle hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Kiitokset maukkaista pitopöydän antimista sekä tarjoilusta Juhlapalvelu Merirosvoille. Kiitos vielä sään jumalille ehkä kauneimmasta syyskuisesta päivästä ikinä.

Siinä se taisi sitten olla, tämä blogi. Voi olla, että tulen tänne vielä huhuilemaan, joten älkää luulkokaan että pääsisitte jo meikäläisestä. Ainakin tämä saa nyt jonkin aikaa olla auki, jos jotakuta vaikka sattuisi tämmöisen höpinänurkkauksen olemassaolo hyödyttämään. Kiitos vielä teille rakkaat lukijat, mukana olosta ja myötäelämisestä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä (sorry, oli pakko!). *Halit!*

Hei kaikki taas! Ajattelinpa täälläkin käydä vinkkaamassa uutta blogiani. Ihan sumeilematta mainostan siis itseäni tässä. Tai ei se ihan uusi enää ole, on se olemassa ollut jo kauan mutta nyt vaan saatiin vihdoin julkaistua se. Kyseessä on rintamamiestalon kunnostus/remontointi/sisustus/puutarha jne. blogi ja tuttuun tyyliini tulen myös muita elämässämme tapahtuvia juttuja sinne laittamaan. Tai siis me tulemme, sillä myös mieheni kirjoittelee sinne. Tämän blogin kirjoittaminen on ainakin ollut tosi kivaa, ja kun tämä nyt pikkuhiljaa tulee tiensä päähän niin pitihän mun jotain muuta keksiä. Paitsi että remonttiblogin perustaminen oli miehen idea. Ja hyvä sellainen! Nyt kun aurinkokin alkaa lämmittää ja viime vuoden tapahtumista ollaan pikkuhiljaa toipumassa niin runosuonikin on alkanut jälleen pulputtaa.

Halusin kuitenkin pitää tämän blogin omanaan ja aloittaa remppajutut puhtaalta pöydältä. Jotenkin kai se sopii kuvioon, kun uusi blogi käsittelee isohkoa elämänmuutosta, heh. Ja hääjuttuja etsivät eivät törmää tapettivalintoihin ja sorkkaraudan heilutteluihin, ja toisinpäin. Win win kaikinpuolin siis, minun mielestäni.

Tervetuloa siis kurkkimaan, mikäli tyylini uppoaa edelleen ja uuden blogin aihe kiinnostaa! Tarjolla myös juonipaljastus! Joten klikatkaa osoitteeseen http://talviveraja.blogspot.fi/.