Tässä blogissa kenties ja toivottavasti kuultaa rivien välissä itselleni tärkeät arvot, kuten erilaisuus ja tasa-arvo. Pyrin pitämään arvostelevan asenteen poissa täältä ja muistamaan, että eri jutut on eri ihmisille tärkeitä. Edellä mainittujen lisäksi mulle tärkeää on mm. kestävä kehitys, uusiokäyttö ja kierrätys, oikeudenmukainen ihmisten, eläinten ja luonnon kohtelu, luomu, reilu kauppa ja muu hippeily. Siksipä mun on ihan pakko sanoa pari sanaa.
Kulutuksen onnelasta Ameriikasta (oletan, älyttömydet tuppaa rantautumaan sieltä) on meillekin kulkeutunut tämä trash the dress-ilmiö, eli häiden jälkeen pistetään hääpuku koreasti p*skaksi, ammattivalokuvaajan hoitaessa dokumentoinnin. Okei, taustalla on ilmeisesti sinällään kaunis ajatus tuhota puku sulholle lahjaksi ja lupaukseksi että hän on se ainoa oikea. Ja joo, tarkoitus on kai pitää pukua vain kerran. Ja saahan se valokuvaaja siitä ihan hyvät massit, eli peukut työllistämiselle. Ja voisihan sitä sanoa että kuvien kautta puku säilyy ikuisesti. Niin ja jos on asiansa osaava kuvaaja linssin takana, niin kyllähän siitä ihan taiteen kriteerit täyttävää matskua on mahdollista saada. Peukku sillekin.
Mutta haloo. Eikös ensinnäkin ne sormukset symboloi just sitä ikuisuutta tai jotain? Tai se jumalan siunaus ja papin aamen? Mun mielestä on sori vaan aivan älytöntä heittää kauniilla ja kalliilla puvulla vesilintua, myykää se edes. Tehkää vauvallenne kastemekko osasta sitä. Tai jos on liikaa vaivaa niin sen voi vaikka ihan antaa Kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Mun mielestä on jopa jossain määrin epäkunnioittavaa puvun tekijöitä kohtaan pilata niiden työ tarkoituksella. Muodit tulee ja menee, ja tulee taas. Mistä sitä tietää jos juuri sun puvulla olis vintage-arvoa vaikka silloin kun oma tyttäresi astelee alttarille? Tai tyttäresi tytär?
Että kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin kertakäyttökulttuurin ahmaisseen jo häämekotkin.
Kulutuksen onnelasta Ameriikasta (oletan, älyttömydet tuppaa rantautumaan sieltä) on meillekin kulkeutunut tämä trash the dress-ilmiö, eli häiden jälkeen pistetään hääpuku koreasti p*skaksi, ammattivalokuvaajan hoitaessa dokumentoinnin. Okei, taustalla on ilmeisesti sinällään kaunis ajatus tuhota puku sulholle lahjaksi ja lupaukseksi että hän on se ainoa oikea. Ja joo, tarkoitus on kai pitää pukua vain kerran. Ja saahan se valokuvaaja siitä ihan hyvät massit, eli peukut työllistämiselle. Ja voisihan sitä sanoa että kuvien kautta puku säilyy ikuisesti. Niin ja jos on asiansa osaava kuvaaja linssin takana, niin kyllähän siitä ihan taiteen kriteerit täyttävää matskua on mahdollista saada. Peukku sillekin.
Mutta haloo. Eikös ensinnäkin ne sormukset symboloi just sitä ikuisuutta tai jotain? Tai se jumalan siunaus ja papin aamen? Mun mielestä on sori vaan aivan älytöntä heittää kauniilla ja kalliilla puvulla vesilintua, myykää se edes. Tehkää vauvallenne kastemekko osasta sitä. Tai jos on liikaa vaivaa niin sen voi vaikka ihan antaa Kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Mun mielestä on jopa jossain määrin epäkunnioittavaa puvun tekijöitä kohtaan pilata niiden työ tarkoituksella. Muodit tulee ja menee, ja tulee taas. Mistä sitä tietää jos juuri sun puvulla olis vintage-arvoa vaikka silloin kun oma tyttäresi astelee alttarille? Tai tyttäresi tytär?
Että kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin kertakäyttökulttuurin ahmaisseen jo häämekotkin.